Piirrokset

Piirrokset ovat täällä ainoastaan katseltavana, joten Älä kopioi!

Tässä esittelen joitakin piirroksiani, joihin olen panostanut suhteellisen paljon aikaa. Olen käyttänyt pääsääntöisesti kahta menetelmää. Olen joko skannannut käsin piirretyn kuvan ja muokannut sitä GimpShopissa tai olen aloittanut tyhjästä jossakin kuvankäsittelyohjelmassa ja piirtänyt pelkästään tietokoneen avulla.

Kaikki piirrokset aikajärjestyksessä

Kuvat ovat luomisjärjestyksessä ja uusin kuva on viimeisenä. Näin voit jo pienoiskuvia katsomalla nähdä piirtelyn kehityskaaren. Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana ja saat tarkemman kuvauksen sen luomisprosessista.

Dean Feeniks Suuri Sali Talo Viistokuja grindy1 Acacia kurpitsa Michael Alice voikukka Tylypahkan puhdasveriset Tylypahkan pikajuna Albus Dumbledore alruuna Pollomuhku Lajitteluhattu suolilja

Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana ja saat tarkemman kuvauksen sen luomisprosessista.

Dean Feeniks

Dean Feeniks

Kaikkien aikojen ensimmäiselle Taikuuden Tekijälle piirretty palkintobanneri. Alkuperäinen paperikuva oli puuvärein väritetty. Työstin palkintobanneria pari päivää GimpShopissa, enkä enää edes muista mitä kaikkea tein, jotta siitä tuli tuon näköinen. Julkaistu 2006 A Scent of Magic -lehdessä.

Suuri Sali

Suuri Sali

Yritin vuoden 2007 alussa piirrellä Tylypahkan käytäviä ja tiloja. Parin kuukauden työstämisen jälkeen sain aikaiseksi tämänkaltaisen kuvan Suuresta salista. Tiedän hieman fuskanneeni käyttämällä mallia salista, jossa on neljä pitkää pöytää. Tuolit ovat aika kamalia, mutta pöytien asettelu ja salin koristelu menettelee. Yhdistetty Microsoft paint -ohjelmaa ja GimpShopia. Yritin myös tehdä kuvasta animoidun version, missä kynttilät välkkyvät, mutten oikein osannutkaan. Kuva on käytössä Tylypahkan taikakoulussa ja sitä on mahdollisesti myös käytetty Châteaussa jossain vaiheessa.

Kata Lùtinin talo

Talo

Joulukuussa 2007 piirtelin Kata Lùtinin taloa innoissani. Inspiraation lähteenä on Magiakeskuksesta Katalle roolipelissä myyty rakennus, jonka halusin nähdä myös pihan puolelta. Kuva on siis annettu talon takapuolelta alkujaan Angelica Riderin kuvissa ja olen sitten halunnut kiertää rakennusta. Alkujaan piirsin mallin talosta käsin, skannasin kuvan ja piirsin sitten sen päälle tietokoneella. Todennäköisesti piirsin ensin ääriviivat Microsoft paintissa ja sen jälkeen väritin CimpShopissa. Kuva on julkaistu ensimmäistä kertaa huhtikuussa 2014.

Viistokuja

Viistokuja

Helmikuussa 2008 alkoi Orlandon Potter-aiheisen huvipuiston suuri mainoskampanja. Mainoskampanjan kuvien inspiroimana lähdin tietenkin piirtelemään omaa Viistokujaani ja tässä lopputulos. Aika autiota kaduilla kyllä on. Kuvaa on piirretty vain tietokoneen avulla piirtämällä Paint.Net -ohjelmalla ensin ääriviivat ennen kuin kuva on siirretty GimpShopiin väritettäväksi.

Kuvasta on muokattu Taikuuden tekijän palkintobanneri ja Tylypahkan taikakoulun oman Viistokujan ulkoasu. Sitä on ehkä myös käytetty Châteaussa.

Kirskuristaja

Kirskuristaja

Taikaolentojen hoidon läksyksi piirretty kuva. Kuva on piirretty ihan tavalliselle paperille lyijykynällä ja skannattu sitten tietokoneelle. Pergamenttitausta on laitettu kuvaan värityksen yhteydessä. Kuva on väritetty ohjelmalla GimpShop. Julkaistu 9.4.2008 Ellenin huoneessa.

Acacia

acacia

 

Ellenin lemmikkikissa Acaciasta piirretty kuva. Piirretty lyijykynällä paperille ja käsitelty sitten tietokoneella GimpShopissa. Paperille piirretty versio on miljoona kertaa paremman näköinen… Pitäisi ehkä uusia skanneri. Julkaistu 12.7.2008 Ellenin huoneessa.

Halloween ja kurpitsa

kurpitsa

Vuoden 2008 Halloweenia varten olin suunnittelemassa jotain suurta juhlaa. Tämä animoitu kurpitsan kuva oli yksi tärkeimmistä kutsukortin osista ja yksi ensimmäisiä kokeiluja liikkuvan kuvan suhteen. Kuvassa on musta tausta, jotta se sopisi paremmin yhteen Halloweenjuhlan mustan ulkoasun kanssa. Kuva on muistaakseni piirretty kokonaan GimpShopissa ja ainakin animaatio on toteutettu kyseisellä ohjelmalla. Julkaistu Kotinoidan kolossa huhtikuussa 2014.

Michaelin kasvot

Michaelin kasvot

Halusin yhtäkkiä oppia piirtämään ihmisiä tietokoneella ja päädyin tekemään kasvot. Michaelin kasvoja on työstetty sekä PaintNet- että GimpShop-ohjelmillä. Työn tekemiseen on mennyt noin kaksi viikkoa. Nimesin jo ihan alussa kasvot Mikaeliksi, mutta nyt uuden vararehtorin nimen varmistuttua muutin kirjoitustapaa. Työ on julkaistu 29.10.2008 Ellenin huoneessa.

Alicen kasvot

Alice

Yritin piirtää ihan vapaalla kädellä ilmaisohjelmassa GimpShop. Mittasuhteet ovat hieman sekaisin, mutta sainpahan ainakin harjoiteltua ihon varjostamista aika paljon. Hiukset eivät ole mitenkään parasta laatua, mutta kelpaavat. Työ on julkaistu 2.1.2009 Ellenin huoneessa.

Voikukka

voikukka

Innostuin piirtämään Tylypahkan taikakoulun yrttitiedon tunnille kaaviokuvaa voikukan rakenteesta. Katsoin mallia muutamista netistä löytyvistä kuvista, jotta saisin juuret ja kukan osat mahdollisimman aidon näköisiksi. Kuva on piirretty Paint.NEt -ilmaisohjelmassa helmikuun 2012 aikana.

Tylypahkan puhdasveriset

Tylypahkan puhdasveriset

Maaliskuussa 2012 Tylypahkan taikakoulun perustettiin salaseura nimeltä Tylypahkan puhdasveriset. Sain yhdeltä oppilaalta inspiraatiota ja ryhdyin kasaamaan tämänlaista vaakunaa. Kuva on piirretty Paint.NEt -ilmaisohjelmassa ja julkaistu 2.4.2012.

Vaakunan kuvaus: Vaakunassa on verenpunaisella pohjalla hopeinen taikasauva sekä kolme tähteä salaseuran alkuperäisten ideoijien kunniaksi (Hartley, McGuire ja Clawson). Vaakunaa koristaa hopeinen ritarin kypärä ja lisäksi se on verhottu kuninkaallisen liilaan viittaan, jossa on musta vuori. Vaakunan alapuolella ovat salaseuran latinankieliset tunnussanat Sanguinem determinatura, joka suomeksi tarkoittaa suunnilleen veren määräämää.

Tylypahkan pikajuna

Tylypahkan pikajuna

Kesän 2012 aikana innostuin piirtämään kuvaa Tylypahkan taikakoulun junamatkan roolipeliartikkeliin julkaistavaksi. Tutkiskelin ensin netistä kuvia viidestä erilaisesta höyryveturista (kolmea kuvaa oikeista höyryvetureista, kahta kuvaa pienoismalleista ja yhtä akvarelliväritettyä piirrosta Tylypahkan veturista). Tarkastelun jälkeen veturi on piirretty ja väritetty Paint.NEt -ilmaisohjelmassa, minkä jälkeen kuvaa on muokattu Gimp-kuvankäsittelyohjelman avulla. Gimpistä sain valmiin kivimuurin ja piirsin lisäksi itse Gimpissä savun ja laiturin kyltin, sekä liitin junaan oikean kokoisena koulun vaakunan.

Kuva on ensimmäistä kertaa julkaistu 1.8.2012 Tylypahkan taikakoulussa sekä Kotinoidan blogissa.

Suklaasammakkokortti: Dumbledore

Albus Dumbledore

Olen jokseenkin koko kevään ja kesän 2012 aina välillä työstänyt lisää tätä Albus Dumbledoren kuvaa. Dumbledore on piirretty Gimp-kuvankäsittelyohjelman avulla, jokainen partakarva yksitellen. Korttia ja sen tekstiä olen lisäksi muokannu Paint.NEt -ilmaisohjelmassa, jotta olen saanut esimerkiksi nimibannerin oikeaan kohtaan. Kuva on piirretty täysin oman mielikuvani pohjalta tästä suuresta aikamme velhosta.

Kuva on ensimmäistä kertaa julkaistu 1.10.2012 Kotinoidan blogissa. Käytän sitä lisäksi Tylypahkan taikakoulussa, mutta sieltä se löytyy vain harvoille ja valituille.

Alruuna

alruuna

Piirtelin Tylypahkan taikakoulun yrttitiedon tuntia varten alruunaa maaliskuussa 2013. Taustaväri on sivuston silloisen taustan mukaan, jotta kuva helpommin uppoaisi sivustolle. Olen piirtänyt kuvan kokonaisuudessaan Paint.NEt -ilmaisohjelmassa ja jokainen värisävy on säädetty erikseen. Olen erityisen ylpeä tekemistäni lehdistä ja niiden varjostuksesta. Saadakseni lehdet kunnolla piirrettyä selasin muistaakseni muutaman kymmenen kasvivalokuvan verran nettiä. Julkaistu maaliskuussa 2013 Tylypahkan taikakoulussa ja myöhemmin myös blogikirjoituksessani (täällä)

Pollomuhku

Pollomuhku

Jatkoin yrttitiedon tuntien kuvitusta piirtämällä pollomuhkusta kuvaa maaliskuussa 2014. Koska pollomuhkut kuitenkin kuvataan mustiksi, oli tämän piirtäminen jotenkin hankalaa. Kuvan piirtelyyn katsoin mallia erilaisista kotiloista ja etanoista, jotta saisin tuon kierteen onnistumaan. Varsinaiset muhkut eivät oikeastaan ole niin siististi piirrettyjä, kuin olisin toivonut. Taustaväri on jälleen laitettu sivuston silloisen taustan mukaan, jotta kuva helpommin uppoaisi sivustolle. Olen piirtänyt kuvan kokonaisuudessaan Paint.NEt -ilmaisohjelmassa ja jokainen värisävy on säädetty erikseen.  Julkaistu huhtikuussa 2014 Tylypahkan taikakoulussa.

Lajitteluhattu

Lajitteluhattu

Lokakuussa 2014 innostuin piirtämään Lajitteluhatusta päivitetympää kuvaa. Käytin mallina omaa punertavaa noidanhattuani, jonka näette myös ”profiilikuvastani” mm. facebookissa ja wordpressissa (isompana myös täällä). Kuvan ääriviiva ja pohjalla olevat ruskeat sävyt, varjostukset ja korostukset on ensin luotu ilmaisella Paint.NEt -ilmaisohjelmalla. Sen jälkeen hattuun on luotu kuluneemman nahan näköinen pinta Gimp-kuvankäsittelyohjelman tekstuurivalikoiman avulla neljää eri tekstuuria yhdistelemällä. Yhteensä Lajitteluhattua on piirretty noin 20 tuntia levitettynä kahden viikon ajalle. Hatun kuva on julkaistu myös Lajitteluhatun testin yhteydessä Kotinoidan kolossa 19.10.2014.

Suolilja

suolilja

Tammikuussa 2015 piirsin yrttitiedon oppituntia varten suoliljan. Käytin mallina kolmea piirrosta ja kahta valokuvaa ja tällainen lopputuloksesta sitten tuli. Kuva on kokonaisuudessaa piirretty Paint.NET -ilmaisohjelmalla.  Kyseisen kuvan piirtämiseen on käytetty noin kolme tuntia. Julkaistu Kotinoidan kolon kuvagalleriassa 9.1. ja muutamaa päivää aiemmin yrttitiedon tunnilla.