Luukku 3: Tylypahka


Pottertarinan keskeinen tapahtumapaikka on Tylypahka. Niinpä se esiintyy myös monilla nettisivuilla isommassa tai pienemmässä roolissa. Tänään katsotaan hieman erilaisia versioita Tylypahkasta ja kysytään tietenkin kalenteriin kurkkaajien tupaa.

Kolme erilaista perustyyppiä

Olen hieman etsiskellyt erilaisia Tylypahkan versioita ja päätynyt siihen, että niitä on yksinkertaisuudessaan kolmea perustyyppiä:

  1. Roolipeliin keskittyvä sivusto, jolla Tylypahka on yhtenä  tapahtumapaikoista tai muuten juonen taustalla. Esim. Harry Potter: Hogwarts Refounded ja Future Return RPG
  2. Oppilaitos, josta löytää opiskeltavaa ja puuhattavaa ja kerätään tupapisteitä. Esim. Tylypahka AM
  3. Tarinasivusto, jolla pääsee kirjoittamaan omaa, muista jäsenistä riippumatonta seikkailuaan Tylypahkassa. Esim. Tylypahkan taikakoulu

Näistä kolmesta perustyypistä on sitten eri versioita. Roolipeli voi olla foorumilla tai chatissa, tarinoiden kirjoitusjärjestelyt voivat olla erilaisia ja varsinkin opetuksen järjestelyt ovat erilaisia. Usein myös sivuston nimeksi on valittu jokin Tylypahkasta poikkeava, vaikka tuvat ja tausta Harry Potterissa olisikin yhteistä.

Aika pitkälle nämä päätyypit ovat olleet olemassa siitä asti, kun itse aloitin netissä toimimisen. Minusta on jännää, miten tämä ilmiö jatkuu Suomessa edelleen toista vuosikymmentä, kun en esimerkiksi ruotsiksi löydä Tylypahkojen rakenteluilmiötä ollenkaan. Ehkä tämä omalta osaltaan johtuu siitä, että 2000-luvulla toimi sivusto nimeltä Hogwarts.nu, joka oli päätoiminen Tylypahka ja kaikki liittyivät sinne oman tekemisen sijaan.

Parhaiten muistan seuraavat, jo lopettaneet Tylypahkat:

  • Tylypahka.fi, jolta löytyi kuvitettu ja klikkailtava Tylypahkan rakennus. Siellä pystyi seikkailemaan paitsi omalla mielikuvituksellaan, myös ihan oikeastikin.
  • M&M Tylypahka, joka muistaakseni oli alkupäässä foorumien aikakautta. Jäsenet kirjoittelivat hahmojensa nimillä foorumille.
  • FinHogwarts, jonka vaatimaton tavoite oli ruveta Suomen Hogwarts.nu:ksi. Eli sivustoksi, jossa voi tehdä opettaa, käydä tunneilla, roolipelata foorumilla ja chatissa ja muutenkin tehdä jokseenkin kaikkea. Paikalla olikin ihan hyvät lähtökohdat, koska sen tekoon ryhtyivät silloiset parhaimmat ja aktiivisimmat Tylypahkojen ylläpitäjät.

Perustyypeistä poikkeaviakin sivustoja toki on, mutta en ole niihin kovin hyvin perehtynyt.  Ainakin Habbo.fi:ssä on jokin Tylypahka-ryhmä ja myös jostain Facebook-järjestelystä olen kuullut huhuja. Tiedätkö sinä jonkun?

Yllä mainittuihin olen koonnut nimenomaan Tylypahkan nimellä olevia taikakouluja. Muun nimisiin palataan myöhemmin joulukalenterissa.

Mihin tupaan sinä kuulut?

Tietenkään Tylypahkasta ei voi kirjoittaa tai ainakaan keskustella kyselemättä tuvista. Kyselyyn vastataan nimettömästi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s